Koska en ole vielä saanut aikaiseksi ottaa ajanmukaisia kuvia pihapiiristämme, kerron tässä hieman pihastamme sanallisesti.
Meillä on reilu sataneliöinen omakotitalo maaseudulla. Kotiimme johtaa hieman alle puoli kilometriä pitkä "pihatie", eli talomme ja kotimme eivät näy isolle tielle. Kapeaa pihatietä reunustaa metsä. Pihalle päästyämme vastassa odottaa seuraava näkymä: Toisella puolella näkyy joki törmineen, hieman nurmikkoaluetta sekä puuntekoalue halkopinoineen. Suoraan edessä näkyy vanha punainen mökki, jonka takaa pilkistää grillimökki. Viistosti oikealla edessä näkyy talomme, jonka takaa näkyy halkovaja. Talon vieressä toisella laidalla (kohti pihatietä) on isompi nurmikkoalue, joka rajoittuu ojiin.
Pihamme "parkkipaikka" sekä talon ovelle johtava tie on sepelikiveä. Muuten piha-alue on nurmikkoa, muuttuen ojien jälkeen metsäksi sekä toisella puolella joentörmäksi, mistä pääsee alas laiturille sekä jokeen. Sepelialue on rajattu vanhoilla sähköpylväspuilla lukuunottamatta talon portaiden edustaa. Isolla nurmialueella ei ole vielä kuin yksi ainoa kukkapenkki (miniruusuja, orvokkeja, tulppaaneja), koska pihamaalle on tulossa myös autotallirakennus. Kaikki on vielä aika aluillaan ja odotankin kovasti, että autotalli valmistuu ja sen jälkeen pääsen kunnolla istuttamaan kukkia ja pensaita pihamaalle. Pihamme odottaa myös aitaa, mikä tulee reunustamaan nurmialuetta sekä estämään lapsen karkaamisen jokitörmälle. Autotalli ja piha-aita ovat työn alla nyt tulevana kesänä.
Samaten haaveissa on tänä kesänä päästä eroon vanhasta punaisesta mökistä. Mökki on aikoinaan (kauan aikaa sitten) ollut tontin entisen omistajan asuinmökkinä ennen talon rakantamista. Mökki on noin 15 neliöinen puurakenteinen talo, jossa on ison huoneen lisäksi erillinen pieni keittiö sekä todella pieni nukkumatila. Lisäksi mökissä on iso muurattu uuni piippuineen. Tätä mökkiä on käytetty vain varastona sen jälkeen, kun talo on rakennettu. Mökissä viihtyvät kylmyys, kosteus ja hiiret eli tietenkään siellä ei voi säilyttää mitään vaatteita vaan pelkästään vain pyöriä, puutarhavälineitä ja muita sellaisia tavaroita, mitkä eivät hiiriä ja kosteutta pelkää.
Kun ostimme talon ja tontin useampi vuosi sitten, haaveilin, että olisin kunnostanut tuosta mökistä kunnon vanhan ajan huvilan. Haaveilut unohtuivat, kun huomasin, kuinka suuri työ siinä odottaisi ja siltikään mökistä ei tulisi turvallista huvilaa. Nyt sitten mökki odottaa autotallin valmistumista, jotta saadaan kaikki varastoidut tavarat autotallin suojiin, sitten mökki puretaan. Kysyimme palokunnalta, tulisiko vpk polttamaan tuon vanhan mökin vaikkapa harjoitustyönä, mutta mökki on liian lähellä taloa, joten polttaa sitä ei voi tulipalon leviämisriskin vuoksi. Ainoa vaihtoehto on siis purkaa mökki, mikä on kyllä aika kova työ, varsinkin kun huomioi ison muuratun uunin piippuineen. Kun mökistä päästään eroon, on palkinto kuitenkin hyvä: keittiöstä avautuu kunnon näkymä joelle ja myös grillimökki pääsee paremmin näkyviin (nyt se on aika piilossa vanhan mökin takana). Mökin tilalle voisi kaavailla hiekkalaatikkoaluetta, jossa pikkuneitimme pääsisi rauhassa leikkimään.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
tiistai 18. toukokuuta 2010
Tervetuloa blogini pariin!
Tervetuloa blogini pariin! Olen Ansku, pian kolmekymppinen nainen, tällä hetkellä olen kotiäitinä, seuranani arkipäiviä viettää pian 1v 8 kk -vanha pikkuneiti. Perheeseemme kuuluu myös M (minun avomieheni ja tyttäremme isi) sekä koira (kahdeksan vuotta vanha labradorinnnoutaja). Asumme omakotitaloa maalla, lähimpään kaupunkiin tulee matkaa hieman reilut 20 kilometriä. Päiväni täyttyvät siis tavallisesta kotiarjesta perheen parissa sekä sisustushaaveista ja kirjoista . Sisustaminen ja lukeminen ovat minun intohimojani ja ajattelinkin jakaa ajatuksiani kanssanne. Tämä blogi on kommenttiystävällinen. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)